Kiilto kehittää rakennustuotteiden pakkausten kierrätystä
Kiillon kierrätettävät pakkaukset ja kierrätysmateriaalista valmistetut pakkaukset auttavat rakennusalaa pienentämään ympäristövaikutustaan. Kiilto on linjannut ympäristölupauksessaan, että vuoteen 2025 mennessä 70 prosenttia sen pakkauksista on uudelleenkäytettäviä, kierrätysmateriaalia tai uusiutuvaa materiaalia.Kiillon R&D Support Manager Lilli Puntti kertoo, että tavoitteen eteen tehdään määrätietoisesti työtä myös rakentamisen alalla.”Otimme esimerkiksi kesällä ja syksyllä 2018 käyttöön uudet, täysin kierrätettävät polyeteenistä valmistetut lattiatasoitesäkit.” Polyeteenisäkit korvaavat asteittain vanhat paperisäkit, joiden sisällä on muovinen kalvo.”Vanhaa säkkimateriaalia ei pystynyt käytännössä lainkaan kierrättämään. Muovikalvon repiminen irti paperista oli kohtuuttoman iso urakka.”Polyeteenisäkeillä on kierrätettävyyden lisäksi muitakin etuja. Säkit eivät aiheuta pölyongelmia, sillä ne voidaan sulkea ilmatiiviiksi jo täyttölinjalla. Säkkien tiiviys ja säänkestävyys helpottaa myös varastointia. Kierrätettyä ja kestävää Kiilto on ottanut ja ottamassa käyttöön myös kierrätysmateriaaleista valmistettuja - ja kierrätettäviä - pakkauksia. ”Saumalaastiämpärit on...